Järkevä taloudenhoito

Taloudenhoito on keskeisimpiä osia isännöitsijän tehtävistä. Laadimme vuosittain talousarvion ja huolehdimme yhtiön taloudesta ja maksuvalmiudesta niin, ettei yllätyksiä tule. Käytössämme ovat taloushallinnon modernit sähköiset järjestelmät, ja reaaliaikaisen, läpinäkyvän raportoinnin ansioista yhtiön hallituksen jäsenet tietävät tarkalleen yhtiön taloudellisen tilanteen. Usein tarkat isännöitsijämme saavat asiakkaillemme myös säästöjä kilpailuttamalla ja karsimalla turhia kuluja.

Talouden suunnittelu

Taloudenhoito on suunnitelmallista työtä. Laadimme toiminta- ja rahoitussuunnitelmat sekä hoidamme kassavarat huolellisesti ja järkevästi niin, ettei edessä ole yllätyksiä. Isännöitsijöidemme tehtävä on valvoa taloyhtiön etua myös taloudellisesti. Kilpailutamme sopimukset ja karsimme turhista kustannuksista. Tavoitteenamme on, että asuminen ja omistaminen on paitsi helppoa ja huoletonta, myös taloudellisesti järkevää.

Kirjanpito

Taloudenhoidon ammattilaiset eli kirjanpitäjämme huolehtivat, että taloyhtiön laskut sekä palkkiot maksetaan ajallaan ja että kirjanpito laaditaan huolellisesti ja ripeästi, jotta talouden lähes reaaliaikainen seuranta on mahdollista. Hoidamme kaikkeen rahaliikenteeseen liittyvät laskentatoimet sujuvasti huolettoman asumisen ja omistamisen takaamiseksi.

Reaaliaikainen kirjanpito näkyvilläsi

Asiakkaanamme käytössäsi ovat taloushallinnon modernit sähköiset järjestelmämme. Taloyhtiön hallituksen jäsenillä on pääsy taloyhtiön omaan sähköiseen kirjanpitoon, jossa kaikki dokumentit ovat lähes reaaliaikaisesti näkyvillä. Läpinäkyvän raportoinnin ansioista kaikki tietävät tarkalleen taloyhtiön taloudellisen tilanteen.

Kokonaisvaltainen isännöinti yhdeltä ovelta

Kokonaisvaltaiseen isännöintipalveluumme sisältyy kaikki mitä taloyhtiö tarvitsee. Huolehdimme juoksevan hallinnon hoidosta ja omaisuuden arvon säilyttämisestä. Tavoitteenamme on, että osakkaat ja taloyhtiön hallitus voivat olla levollisin mielin, kun hommat ovat hallussa ja läpinäkyvän raportoinnin ansiosta tieto kulkee kaikille.

Helppoa ja huoletonta asumista ja omistamista.

Noste Isännöinti Luotettava kumppani