Noste Isännöinti ja Oiva Isännöinti yhdistävät
voimansa – kohti yhä parempaa palvelua

Noste Isännöinti on liittynyt osaksi Oiva Isännöintiä marraskuussa 2022. Oiva Isännöinti on uusi yhtiö, jonka tavoitteena on koota yhteen Suomen parhaimmat isännöintialan paikalliset toimijat. Osana tätä valtakunnallista huippuverkostoa olemme alalla vallitsevan muutoksen etulinjassa, ja saamme käyttöömme vieläkin kattavammat resurssit toimintamme kehittämiseksi. Yhdistyminen ei vaadi asiakkailtamme toimenpiteitä, vaan sopimukset säilyvät ennallaan. Lisäksi henkilökuntamme palvelee aivan entiseen tapaan.

Tuttua palvelua osana uutta isännöintialan verkostoa

Noste Isännöinti on siirtynyt marraskuun alussa Oiva Isännöinnin omistukseen. Oiva Isännöinti on kesällä 2021 perustettu yhtiö, joka on syntynyt Provia Isännöinnin ja Avara Isännöinnin yhdistymisen kautta. Yhtiön tavoitteena on kasvaa yhdeksi Suomen vahvimmista alan toimijoista, mutta olla samalla paikallinen täyden palvelun isännöintitoimisto.

Noste Isännöinti Oy:n omistajat Ari Tikkanen ja Toni Tikkanen ovat mielissään Nosteen liittymisestä Oiva Isännöinnin huippuammattilaisten joukkoon. Osana omistajajärjestelyjä Ari Tikkanen ja Toni Tikkanen siirtyvät Oiva Isännöinnin osakkaiksi, he jatkavat myös nykyisissä tehtävissään Noste Isännöinnin johdossa. Asiakastyöhömme muutoksella ei myöskään ole vaikutusta, vaan asiakassopimukset säilyvät ennallaan ja henkilökuntamme palvelee kuten ennenkin. Tämän lisäksi jatkamme toimintaamme itsenäisenä yhtiönä omalla nimellämme.

Yhdessä kohti isännöintialan muutosta

Noste Isännöinnissä olemme aina panostaneet toiminnassamme läpinäkyvyyteen ja asiakaskeskeisyyteen sekä tehokkaiden digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen arjen toiminnassamme. Osana Oiva Isännöintiä meillä yhä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa näitä arvojamme sekä olla mukana isännöintialan muutoksessa, jonka ala ja sen asiakkaat ansaitsevat.

Läpinäkyvyys on yksi Oiva Isännöinnin toiminnan ja alan muutoksen ajuri. Oiva takaa toimialan parhaimman hinta-laatusuhteen ja läpinäkyvimmät hinnoittelumallit. Näin ollen asiakkaamme ovat aina perillä sopimusehdoista sekä siitä, mitä eri palvelut maksavat. Asiakkaalla on myös saatavillaan ajankohtaisin tieto.

Noste Isännöinnille on myös tärkeää, että toiminta ja johto säilyvät aidosti lähellä asiakasta jatkossakin. Oiva Isännöinnin toiminta perustuu paikalliseen palveluun, jonka tukena ovat valtakunnallisesti kattavat leveämmät hartiat. Paikallinen isännöitsijä on asiakkaan pääyhteyshenkilö, ja hänet tavoittaa mutkattomasti useita kanavia pitkin. Tiimityöskentelymalli puolestaan takaa, että asiakas saa aina vastauksen kysymykseensä henkilöstä riippumatta.

Lisäksi saamme käyttöömme isännöintialan uusimpia työkaluja ja tietotaitoa, jotka ovat avainasemassa palvelujemme kehittämiseksi. Oiva Isännöinti tarjoaa huippuosaajista koostuvan taustatiimin, joka kehittää jatkuvasti digitaalisia työkaluja ja tukee ammattilaisiamme työssään.

Muutokseen ei ole oikopolkua, vaan se ansaitaan läpinäkyvyydellä, paremmalla palvelulla ja moderneilla työkaluilla. Tätä työtä tulemme jatkamaan osana Oiva Isännöintiä.

Lisätietoa

Ari Tikkanen, toimitusjohtaja
Noste Isännöinti Oy
Puh: 044 737 22 61

Mikko Niskanen
Liiketoimintajohtaja
Oiva isännöinti
Puh: 050 05 14 539